Etusivu Sarjakuvat

Galleria

Minä

Linkit

Vieraskirja

 

 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä, minä

Mää oon 90-luvulla syntynyt Satakuntalainen. Siellä olenkin pysytellyt koko ikäni. Olen piirtänyt sarjakuvia niin kauan kuin muistan. Joku sanoo, että olisin piirtänyt sarjiksia jo tarhassa, mutta oikeasti aloin piirtää eskarissa. Ensimmäiset sarjakuvat olivat Maa aikojen alussa -hahmot, jotka panin seikkailemaan ties minne (myös kaupunkiin ihmisten sekaan). Ikävä kyllä ideat tuli ja tuli, ennenkuin sain edes vanhaa tarinaa valmiiksi ja niin ne on jäänyt kesken.^_^'

Suoritin Satakunnan ammattiopistossa Nakkilassa (entinen Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos) graafista linjaa. Olen päässyt Nelostuotteseen työssäoppimaan. Se tekee Tactic pelejä ja meikä on sitten piirrellyt siellä.
Tällä hetkellä käyn iltakoulua Porin Taidekoulussa.

Harrastukset: Piirtely, kävelylenkkeily, hiihtäminen, musiikin kuunteleminen

Kiinnostukset: Piirrettyjen ja elokuvien katsominen. Lemppareihin kuluu Kill Bill vol.1&2, Don Bluthin piirretyt 80 -luvulta (Maa aikojen alussa, The Secret of NIMH, Kaiken karvainen Charlie), Disneyn klassikko-piirretyt, Zorron naamio, Muumit, Matka maailman ympäri 80 päivässä (piirretty sarja 80-luvulta). Animea seuraan tällä hetkellä Dragonball Kaita.
Joskus pelaan pleikkaria ja siinä ehdoton suosikkini on Kingdom Hearts. Vanhat Sonic the Hedgehog -pelit ovat hyviä ja samoin The Legend of Spyro -trilogia.
Sarjakuva/manga suosikkini ovat Asterix, Lucky Luke, Tintin seikkailut, Muumit, Karvinen, Mämmilä, Professori Anna Isotalon tutkimuksia, Dragonball, Fullmetal Alchemist, Hirviöprinsessa Hime ja Kingdom Hearts: Chain of memories. Joskus Narutoa tulee luettua myös.

Deviantartissakin on töitäni "mahtavalla" katsoja luvuillaan ja Facebookissa voi liittyä ryhmään täältä

 

 

 

 

 

 


(c) LaNiemi